19.2.2015

En niele purematta


Piirrän sormella näkymätöntä viivaa pitkin poskeasi, ohi seksikkäiden huuliesi, leauankärjestä kaulaa pitkin rinnallesi. Hyväilen nyt molemmin käsin rintojasi, nipistän nännejäsi.
En voi vastustaa kiusausta suudella sinua. Kielemme leikkivät ja yhtyvät huulten painuessa yhteen ja ahmiessa toisiaan.

Käteni jatkavat matkaansa kylkiäsi pitkin, tekevät pikapysähdyksen mahallasi, pyörittelevät hetken karvojasi ja jatkavat niiden viitoittamaa polkua kohti etelää.

Jätän huulesi rauhaan ja siirryn itsekin hieman alaspäin.

Puristan kämmenilläni pakaroitasi, sivelen reisilihaksiasi, tunnen niiden voiman ihosi läpi.
Hivutan sormiani hitaasti kohti nivusiasi, reisien sisäpuolta, niiden ohuempaa ihoa, joita koristaa hennompi karva. Hivelen herkkää ihoa ja kämmenpöytäni hipaisee jotain heiluvan kovaa. Tipahtiko kädelleni jotain?

Suutelen kylkiäsi, puraisen hellästi ja sitten hieman kovempaa. Haluan jättää jälkeni, ainakin hetkeksi.

Liikutan vartaloani kunnes pääni on nivustesi tasolla. Kova elimesi liikahtelee kuin etsien jotain. Siirrän sormeni kiveksillesi, tunnustelen hellästi niiden löysää lämpöä ja sileää ihoa. Nuuhkaisen sormiani, ja antaudun.

Haukkaan kovuutesi kostean lämpimään suuhuni kokonaan. Tunnen terskasi nielussani, kurkussani ja nielen sitä alemmaksi. Värähdät..

5.2.2015

HC-seksiä vai mitä se on?

Aamupuuroa syödessämme vilkuilemme sivusilmällä ruudulla pyörivää HC-pornoa, joka on kuitenkin aika kevyttä. DVD-levy on löytynyt tuttavalta lahjoituksena saamastani pervovälinesalkusta. Ja siinä luki päällä vain HC.
Aloitat venyttelyt aamiaisen jälkeen. Yritän tehdä töitä ja välillä vilkuilen mitä ruudulla voihkitaan.

Liikaa inputtia kiimaiselle mielelleni ja pian löydän itseni polvillaan lattialla, kyrpäsi suussani. Maistelen ja nautin. Kyrpä seikkailee isona ja kovana kurkkuani myöten, korisen kiimaani ja mielihyvääni. Katson silmiisi ja näen myös nautintoa sekä kiihkoa, jota toki kyrpäsi kovuus myös todistaa.

Tarkoitus on lopettaa hetken päästä ja ruveta päivän toimiin. Tarkoitus on sitten leikkiä kunnolla iltapäivällä. Mutta hyvät tarkoitukset karisevat mielestämme. Huomaamme molemmat ajattelevamme sitä kyrpää pepussani.

Ruudulla kaksi pariskuntaa naiskentelee työpajan liukuhihnalla, voihkintaa ja välillä piiskan suhinaa.
Minä pyllistän sinulle sohvan takana, seisoen yhdellä jalalla ja toinen jalka ylhäällä sohvan selkänojalla. Kiimasta ja syljestäni kostea kyrpäsi sujahtaa märkään pilluuni ja aloittaa työnnöt. Asento toimii kummallekin hyvin. Tunnen kyrpäsi liikkeet sisälläni ja voihkin nautinnosta, kilpaa pornotähtien kera. Vaihdan välillä jalkojen paikkaa. Yllät imemään toista rintaani ja kourimaan toista. Kyrpäsi kasvaa maksimimittoihin ja kiihkomme samaa tahtia.

Mutta se peppupano on silti molempien mielessä ja sovittu sivuasentotestaus. Siirrymme pikaisesti sängylle, menen kylkiasentoon samalla kun sivelit kyrpäsi liukkarilla. Sormesi kostuttaa peppureikääni, ja seuraavaksi sinne sujahtaa paisunut kyrpäsi. Outo asento on hieman epämukava aluksi, toisaalta pieni kipu kohottaa kiimaani, hetken päästä mitään kipua en enää huomaa. Lykit kyrpääsi peppuuni, katselemme toisiamme silmiin. Nostan jalkani koholle ja kannattelet sitä samalla kun kiihdytät tahtiasi. Ihana täyteläinen tunne ja tilanteen kiima nostavat nautintoni uudelle tasolle. Värisen kun vihdoin sykit lastisi suoleeni. Näen ilmeestäsi, kuulen äänistäsi, että se tuntuu myös sinusta erinomaisen hyvältä.

25.1.2015

Öljyleikki

Öljyinen kyrvän pää sujahti täysin vaivattomasti öljyiseen peppuuni. Olit jalkojeni välissä ja kyrpäsi tunkeutui minuun sentti sentiltä. Haukoin henkeäni. "Anna sitä kyrpää, nai mun persettä" huohotin kiimassani. Kiihdytit tahtia ja annoit nartulle kyrpää.

Olimme jo tovin leikkineen mustan pvc-lakanan päällä. Aluksi hyödynsit lakanaa ja siistit alapääni karvat uudella trimmerilläsi. Sen kapea pää sopi hyvin puuhaan, lisäksi nautin välillä sen lämmöstä ja värinästä klitallanikin. Jalkojen levittely ja puuhailusi jalkovälissäni toimi erinomaisena esileikkinä tulevalle.
Lämmitit meille öljyä ja asetuit hierottavaksi. Käsittelin selkäpuolesi kipeitä kohtia ensin, kunnes oli aika siirtyä viihdyttävämmälle puolelle. Tiputtelin öljyä vatsallesi ja rinnoillesi, istahdin jalkojesi päälle ja aloitin hieronnan etupuolelta. Käteni liikkuivat koko ajan kohti jalkoväliäsi. Kyrpäsi osoitti heräämisen merkkejä vaikka olitkin rentona ja nautiskelit hieronnasta.
En enää voinut pitää käsiäni erossa, vaan otin käsittelyyn kiveksesi ja lopulta kyrpäsi. Öljyiset käteni liukuivat pitkin kovan kyrpäsi vartta, välillä puristelin ja hivelin kevyesti kiveksiäsi.
Näit himon katseestani ja kun pyysin saada istua kyrvällesi annoit luvan. Öljyiset elimemme löysivät toisensa.
En osannut olla paikallaan vaan aloitin kevyen ratsastuksen päälläsi, samalla hieroskellen ylävartaloasi.

Kauaa tätä ei voinut jatkaa, koska ilta oli vasta nuori... Vaihdoimme paikkaa, eli oli minun vuoroni asettua hierottavaksi. Käsittelit hartioitani, selkääni, pakaroitani, edeten jalkoväliini. Värähtelin himosta kun sormesi sivelivät huuliani kuin kiusaten.
Jonkin ajan kuluttua sain luvan kääntyä.
Hieroit rintojani ja siirryit vähitellen kohti nivusia. Odotin kiimaisena sormiasi huulteni väliin, mutta en niitä heti saanut.
Lopulta hieroit myös klittaani ja huuliani, värähtelin nautinnosta.

Työnsit kyrpäsi jälleen liukkaaseen pilluuni. Olimme yhtä ja liikuimme samaan tahtiin,öljyisinä, liukkaina, kiiltävällä lakanalla.

Nautimme toisistamme, ihon kosketuksesta, liukkaista käsistä, kyrpäsi liukui edes takaisin märässä pillussani, vaikersin nautinnosta.

Lopulta oli aika sen suunnitellun peppupanon, josta jo alussa kerroin. Erityisen sopiva päätös öljyleikeille, koska erityiselle liukkarille ei ollut tarvetta.
Nait peppuani kiivaaseen tahtiin, nautin täydestä tunteesta ja värisyttävistä mielihyvän tunteista joita kyrpäsi antoi. Laukesit sykähdellen suoleeni. 

24.1.2015

Päivärunkku tms

Eilen aamiaisen jälkeen päädyin runkkaamaan sängylle lainadildolla. Tiesin, että aikaa rauhalliseen oloon ei ollut pitkään, mutta halusin, ehkä jopa siitä syystä, pienen runkkuhetken itselleni.
Lainadildossa ei ole juuri sitä sykähdystaajuutta, jota klittani kaipaa ja jota oma lempidildoni tarjoaa, mutta kävihän se paremman puutteessa. Yöpaita vyötäisille nostettuna makasin sängyllä ja hivelin dildon sykkivällä päällä klittaani. Huokailin ja vaikersin kuuluvasti ja tiesin, että mies kuunteli aivan oven ulkopuolella. Sekin oli kiihottava ajatus.
Työntelin lopulta dildoa myös sisääni, pilluni oli todella kosteana ja se tuntui hyvältä. Huutelin miehelle jotain eilisestä peppupanosta ja siitä kuinka tuo dildo olisi ollut siihen oiva lisä.
Vihdoin mies tajusi tulla katsomaan lähempää mitä puuhasin. Hän asettui jalkoväliini katselemaan dildon liikettä märässä pillussani.
Hetken kuluttua otin dildon pois ja sain hänen sormensa tilalle. Suu löysi tiensä klitalleni.
Kieli värisytti klittaani ja sormet hieroivat herkkiä kohtia sisälläni. Tunsin kostuvani entisestään. Lantioni nousi himon myötä ja painautui vasten miehen naamaa.
Orgasmin aallot löivät ylitseni ja vaikeroin nautinnosta.

Mies ehti juuri käydä pesemässä pillumehuistani tahmeat kätensä, sitten ovi kävi ja rauhamme rikkoutui.
Täydellinen ajoitus ja kiimat oli hetkeksi laannutettu.

22.1.2015

Eräänä pakkaspäivänä

Aamulenkin ja aamiaisen jälkeen yritin tehdä töitä. Mies venytteli lattialla ja katseeni harhaili sinne.
Siinä se levitteli jalkojaan sammakkoasennossa maaten, ja mun ajatus ja katse riensi sen jalkoväliin.

Kävelin miehen jalkojen väliin, laskin legginsit polviini ja kyykistyin sen vartalon päälle. Suutelin sen ihania huulia ja sanoin että pilluni on märkä.

Mies vastasi suudelmaani halukkaasti, kokeili pilluani sormillaan. Pyysin lupaa istua naamalle.
Siirryin eteenpäin ja laskin pilluni sen suun päälle.
Mies nuoli klittaani ahnaasti.  Edellisen päivän jäljiltä herkkä pilluni vastasi heti, eikä aikaakaan kun laukesin. Kierähdin ympäri ja suutelin miehen pillunmärkää suuta.
Mies kysyi josko pyllistäisin.

Tottakai halusin kyrpää. Asetuin kontilleen matolle, peppu pystyssä. Mies nuolaisi vielä pilluani, asettui polvilleen taakseni ja työnsi ison kovan kyrpänsä erittäin kosteaan pilluuni. Itse asiassa työnsin itse jopa vastaan, koska olin niin innokas.
Ja se kyrpä, se tuntui vaan aivan uskomattoman hyvältä. Asento lattialla mutta pehmeähköllä matolla oli hyvä ja me nautittiin.
Mun pillu litisi märkyyttään ja se kyrpä, se vaan paisui.

Mies ei halunnut laueta vielä, joten ehdotin josko kurkkunainti olisi kiva, pitkästä aikaa.
Mies vetäytyi, kierähdin polvilleni hänen eteensä ja sain kyrvän suuhuni. Korisin kun kyrpä liikkui kurkussani, silmät vuosivat ja kurkkua kouristi, samalla kun pilluni tihkui nesteitä polvieni ympärillä oleville housuille.
Joskus on ihana tuntea itsensä kunnon nartuksi joka saa mitä ansaitsee.
Sain lopulta spermat naamalleni ja suuhuni. Jaettiin vielä ihanan himokas spermainen suudelma.

10.1.2015

Baaritreffit

Kirjoitin tuossa joulukuun alussa blogimerkinnän baarifantasiastani.

No tuli tuon yhden kaverin kanssa juttua, että mennään baariin ja toteutetaan se! En virkistänyt muistiani ennen iltaa, koska käsikirjoitukset ei yleensä edes toimi, mutta luin sen sitten illan jälkeen, ja nyt ajattelin kertoa miten se toimi!
Mainiosti! Tosin hieman eri lailla.

Kävelin baariin jossa mies jo odotti. Tosin jouduin hieman etsiskelemään. Baaritiskin miehet seurasivat ahnein silmin kulkuani piikkisaapikkaissani ja minihameessa. Takki ja huivi peitti mun anteliaan poveni. Tilasin oluen ja sitten bongasin miehen.

Mies istui kahden naisen kanssa baarijakkariden ympäröimän pöydän ääressä kun mä menin siihen. Se nousi ja halasi. Otin takin pois ja kipusin jakkaralle sitä vastapäätä. Ne naiset oli koittanut jututtaa sitä, mutta vaihtoivat baaria hetken kuluttua. Ja jonkin ajan kuluttua me päästiin istumaan hieman sopivimmille tuoleille matalamman pöydän ääreen. Istuttiin liki ja kun mun helma kohosi mies näki mun paljaat reidet stayuppien yllä sekä pinkit pikkustringit! En näin talvella sitten kotoa lähtenyt ilman pikkareita.

Hieroskelin miehen farkkujen etumusta, josta kyrpä erottui selvästi. ja tuntui kovana käsiini. Miehen kädet liikkuivat mun sukkien päällä reisillä.

Mutta kun oltiin juotu ne oluemme, päätettiin käydä syömässä jotain. Istuttiin ja syötiin ja juteltiin hauskoja, ja vähän härskejäkin. Ja kumpikin pohti mielessään, että mitenkähän tää tästä jatkuu.

Käveltiin kohti seuraavaa baaria käsi kädessä. Siellä mies törmäsi tuttuunsa ja kun se vaihtoi sen kaa kuulumisia mä puristelin sitä huomaamattomasti perseestä. Se tuttu jumittui siihen vielä pidemmäksi aikaa, joten aina välillä hipaisin miehen etumustakin :)

Se baari oli liian täynnä, joten lähdettiin etsimään kunnon paikkaa jossa olis sohva. Mä kävin lähtiessä vessassa ja vein miehelle pienen maistiaisen mun pillusta sormieni kautta. Lopulta me löydettiin täydellinen kellaribaari, joka oli suht tyhjä. Istuttiin yhdessä huoneessa sohvilla kahdestaan ja ruvettiin leikkimään.

Mun hame nousi ylemmäs ja ylemmäs. Mies ihaili pillun huulien linjoja pikkareiden läpi ja myös hieroskeli mun pillua. Läheltä kuului muiden ääniä ja välillä joku liikkui huoneen ohi, ja vetelin välillä hametta alemmas. Mutta ylös se taas nousi.

Nousin lopulta seisomaan ja heitin pikkarit pois. Hieroin pilluani miehen katsellessa kiiluvin silmin. Ja mä näin kuinka kova sen kyrpä oli farkkujen alla.

Lopulta mies ei enää voinut odottaa ja kumartui nuolemaan mun pillua. Muualta ravintolasta ei enää kuulunut siinä vaiheessa ääniä, ja jos tarjoilijalla oli hiljaiset kengät, niin voihan se olla että se kävi meitä tsekkaamassa. Mä yritin kyllä pitää silmiä auki ja ääntä matalana kun vaikersin nautinnosta.

Hieroin välillä miehen kyrpää sen kosteiden farkkujen läpi. Kiimaista kun mies valuu housunsa märiksi. Se sohva sai imeä mun kosteuksia :)

Tuli valomerkki ja mä katsoin, että yöbussi oli juuri lähdössä. Hame alas ja takki päälle, pikkarit kassiin. Vaellettiin viileään yöhön, ei sentään pakkasta, koska mun pillu oli ihan paljas hameen alla. Bussi onneksi tuli ajoissa. Kyhnättii vierekkäin ja suudeltiinkin bussissa, eikä maltettu muuta kuin ehkä naurahdella näitä meidän treffejä ja kuplittiin kiimaista odotusta siitä että päästäisiin mun oven sisäpuolelle.

Vaatteet sai kyytiä kun sinne ehdittiin. Mies esitti toiveen että jätän saapikkaat jalkaa ja kävihän se. Heittäydyin sängylle alasti paitsi ne stayupit ja saapikkaat. Mies kiiruhti mun pillun pariin. Se nuoli  mun pillua ja se tuntui vaan niin hyvältä.

Seuraavat pari tuntia me naitiin, paitsi että käytiin välillä syömässä jotain ilta-/yöpalaksi. En muista mitä tapahtui missä järjestyksessä, me oltiin toistemme kimpussa vaan koko ajan, välillä sormin, välillä suin ja sukuelimin. Saappaat lähti ensin jalasta ja sukatkin jossain vaiheessa, kun tuli lämmin. Oltiin kuusysissä ja välillä naitiin kuin kanit. Mä halusin antaa peppua ja mies mielellään otti, nai kunnon ottein. Viimeinen erä päättyi siihen, että ratsastin sen isosta kovasta kyrvästä nauttien kiitolaukkaa, todella pitkään, tai no aina välillä huoaten ja taas kiihdyttäen. Sen kyrpä oli niin syvällä ja tuntui niin hyvältä. Toivottavasti naapurit oli syvässä unessa, koska mä taisin olla aika äänekäs.

Lopulta oli pakko yrittää nukkua. Mutta aamulla otettiin taas uusinta.

Aiemmin sovitut käytännön asiat molemmilla pakottivat katkaisemaan hyvät treffit jo aamupäivällä, muutoin olisi voinut hyvinkin koko päivän harrastella.

Yhteenvetona: baarissa ei ihan mennyt kuten olin ajatellut, mutta oikeastaan kaikki oli paljon paremmin. Tuollainen pitkitetty esileikki tuntui toimivan erinomaisesti ja lisäävän vaan kiiman määrää ja kiihkoa yön leikkeihin. Toki alkoholillakin oli osuutta asiaan. Sopiva hiprakka on ainakin joskus kiva höyste.

Mistähän seuraavaksi fantasiois?

9.12.2014

Sunnuntaiaamun yllätys

Kännykkä piippaa: "4 min. Onhan sulla kortsuja?" Ehdin vastata että on, ja sitten tuulispäänä sängystä ylös, kortsujen etsintä, paikkojen suorimista hieman, pikapesu, viesti miehelle ja ovikello jo soi.
Avaan oven alasti. Astut sisään ja tartut kiinni, suutelet. Imet rintojani.

Hieron verkkareiden läpi sun ihanaa kovaa kyrpää. Haron jo housujen sisään kun tajuan että sullahan on vielä kengätkin jalassa.
Peräännyn ja kehotan riisumaan.
Tiputat vaatteita perässäsi kun seuraat minua makuuhuoneeseen. Sängyn vierellä, molemmat alasti, vierekkäin, löytävät sormesi jo kostuneen pilluni ja kostuttavat sitä lisää.
Istahdan sängylle, suutelemme ja tunnen tilanteen kiimaisuuden, yllätysmomentti tuo aina uuden vireen.

Saan sinut sängylle ja ahnehdin kyrpäsi suuhuni. Se ulottuu kurkkuuni ja saa minut kakomaan, mutta nautinnolla nuolen ja imeskelen sitä. Sormesi leikkivät jälleen pillullani joka valuu mahlaansa. Nuolet välillä ja maistelet kiimaani.
Lopulta saan kyrpäsi sisääni, pilluuni. Se täyttää, se antaa nautintoa, se tunkeutuu sisään, se on juuri täydellinen.

Takaapäin pannessa tunnen kyrpäsi ulottuvuuden ja nautin siitä. Laukeat huokaisten.

Hetken jutustelun jälkeen häivyt ovesta. Katson kelloa, tasan 20 minuuttia. Ei se määrä vaan se laatu!