Elokuinen yö

Elokuinen yö, pehmeän lämmin pimeyden hämärä ympäröi meidät. Katu loppui ja jatkoimme matkaa polkua pitkin. Muutama päivä sitten pyöreänä loistanut, nyt jo hieman sivulta lytistynyt kuu mollotti taivaalla ja valaisi tietämme.

Verisuonissa kiersi viini ja elämän kiihko, jota olimme pumpanneet käyntiin tanssimalla tähtien alla. Keskustelimme kepeitä, pidimme kädestä, kiehnäsimme vierekkäin vaikka polku kapeni.

Näköalapaikalla, kuutamolta varjossa, oli penkki. Pysähdyimme istumaan, vaikkei matka kotiin ollut pitkä. Yön taika piti meitä vallassaan, emmekä halunneet takaisin katuvalojen kelmeään valoon.

Suutelimme, katsoin silmiisi lähellä omiani, tunsin tuoksusi, leukasi karheuden ja nivustesi kovuuden. Sanaakaan sanomatta kyykistyin penkin eteen jalkojesi väliin ja aukaisin housusi. Hymyileviltä huuliltasi luin yllätyksesi mutta myös myöntymyksesi.

Kovan elimesi pehmeä iho liukui vasten huuliani, kieleni pyöritteli makuasi ja tunsin housujeni olevan liikaa. Nousin ja avasin housut. Ihmettelit puuhiani, mutta kerroin suoraan haluavani istua syliisi.

Kipusin penkille, mutta nauraen jouduin toteamaan tilanteen mahdottomuuden housujen estäessä haarojen levityksen. Niinpä nousin ja nojasin penkkiin, paljastaen takapuoleni sinulle ja yölle.

Käytit tilannetta hyväksesi, purin huuliani yhteen, jottei valitukseni rikkoisi naapuruston rauhaa. Hymyillen pohdin satunnaista kulkijaa, joka joutuisi tilannetta todistamaan, mutta emme sellaista havainneet.

Kovuutesi täytti minut ytimiä myöden, tunsin itseni täydelliseksi, olin tässä sinulle ja sinä minulle.
Hieman myöhemmin jatkoimme matkaamme hymy huulilla, kepein askelin, kohti kotia, kohti sänkyä.

Tiedän, etten koskaan enää voi ohittaa tuota penkkiä ajattelematta elokuun yön pehmeää lämmintä ja kovaa ihanuutta.