4.10.2013

Hierojalla osa 1

Oikein odotin pääseväni hierojan käsittelyyn. Pää jomotti ja hartiat olivat jumissa ja miltei kyyryssä parin viikon intensiivisen työputken päätteeksi.
Olin varannut ajan uudelta hierojalta, jonka mainoksen olin jostain Facebookista bongannut. Kokovartalohieronta edullisesti pätevältä hierojalta, ja sitä paitsi kuvassa näytti olevan kivannäköinen mies.

Soitin ovikelloa ja hieroja tuli avaamaan, sporttisesti pukeutuneena collegehousuihin ja sopivan kireään t-paitaan.
Kaunis hymy, ajattelin, ja mukavat lihakset. Miehen hymy ulottui silmiin, joissa oli kiva pilke. Hymy tuli naamalleni kuin itsestään esittäytyessämme, niin ja ehkä hienoinen, mukavan virittynyt tunne koko kroppaani.

Suunnistin miehen perässä peremmälle, tilaan, jota hallitsi hierontapöytä sekä pieni sermi, pukeutumistilaa rajoittamassa. Mies viittoi sermin taakse ja sanoi: “Voit riisua tuolla.” Tottelin viittomia ja pujahdin sermin taakse. Huomasin hienoisen hermostuneisuuden ja jännityksen vallanneen mieleni, mikä oli omituista, olinhan tottunut käymään hieronnassa paljonkin. Jotenkin tuon miehen olemus oli saanut minut aivan eri vireeseen kuin normaalisti. Vapisevin käsin riisuin vaatteeni. Pohdin hetken stringeihin tarttuessani, että pitäisinkö ne jalassa kuitenkin, mutta ei, ajattelin, että kyllähän nyt kokovartalohierontaan voi ja pitääkin alasti mennä.

Astelen alasti sermin takaa ja mies oli selin minuun pienen tason äärellä öljypurkkejaan laskemassa tai jotain vastaavaa. Hän vilkaisi olkansa yli ja sanoo: Asetu vaan siihen pedille vatsallesi.
Kipusin hierontapedille ja asetuin makaamaan, asettelin päätäni aukkopaikkaan ja kun mies tuli vierelle ja levitti pyyhettä vartaloni päälle, pyysin häntä laskemaan päätasoa alemmaksi.
Vihdoin olin tyytyväinen asentooni ja tunsin rentoutuvani odottamaan hierontaa.

Mies aloitti hieronnan oikeasta jalastani, jalkapohjasta ja varpaistani. Tunsin heti lämpimän aallon tulvahtavan koko kehooni, kun veret lähtivät kiertämään hänen löytäessään oikeat pisteet jalkapohjasta. Rentous valtasi mieleni ja nautin. Taustalla soi leppeä musiikki ja annoin mieleni vaeltaa.

Huomasin nauttivani hierojan varmojen käsien ja sormien otteesta ihollani. Tunsin hänen lämpönsä lähelläni. Ajatuksissani katsoin hänen hymyään ja pohdin mitä silmien katseeseen kätkeytyi. Rytmikäs hieronta alkoi vaikuttaa ja tunsin sulavani yhteen alustan kanssa. Kädet siirtyivät ylemmäs pohkeelleni.

Mielessäni kädet ulottuivat jo paljon ylemmäksi, ja tunsin lämmön ja kosteuden leviävän alapäässäni. Pilluni oli heräämässä ja yhtäkkiä ajatuksissani tunsin sormen kosketuksen häpyhuulillani ja jalkalihakseni kiristyvät ja hätkähdin. Hieroja pysäytti pohkeen hieromisen ja kysyi: “Oliko kipeä paikka?”

“Eeeih”, vastasin ja yritin rauhoittua, “Jatka vain”. Tunsin punan nousevan poskilleni, häpeästä ja kiihotuksesta. Kädet jatkoivat pohkeen hierontaa hetken ja siirtyivät sitten takareidelleni. Rentouteni vuorotteli kiimaisen jännitykseni kera, kun mietin miten hänen kätensä lähestymässä reisieni sisäosia. Kun hetken päästä hänen sormensa löysivät tiensä sisäreidelleni, värähdin jälleen ja huokaus purkautui huuliltani. Tunsin hierojan sormien hieman epäröivän, mutta koska jälleen olin rentoutunut, hän jatkoi.

Keskityin kuuntelemaan musiikkia ja rentoutumaan ja yritin olla huomioimatta reisilläni seikkailevia käsiä. Tällä välin mies siirtyi vasemman jalkani pariin, aloittaen jälleen jalkapohjasta.

Jälleen ajatukseni harhailivat ja pohdin mitä tapahtuisi kun hän jälleeen saavuttaisi sisäreiteni. Pilluni oli päättänyt elää omaa elämäänsä ja vaivoin sain pidettyä lantioni aisoissa, kun alapääni lihakset päättivät elää kuvitelmiaan todeksi.

Käsiteltyään vasenta pohjettani hetken, mies kääntyi ottamaan lisää öljyä ja en voinut vastustaa kiusausta nostaa päätäni ja vilkaista häntä. Huomasin kohouman hänen housuissaan ja hymy nousi naamalleni. Piilotin pääni nopeasti jälleen hierontapöydän aukkoon.
“Muuten, se mun vasemman reiden lähentäjä on ollut tosi kireänä pari päivää, voisitko kokeilla jos saisit sitä irroteltua?”, pääsee suustani, vaikka samantien häpeän tuota valkoista valhetta.

Jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti