21.5.2016

Muistan sinut

Silmät peitettynä, kädet kahleissa minut johdatetaan istumaan satulatuolille, joka on jostain syystä olohuoneessa, television edessä  (muistan sijainnin entisiltä käynneiltä). Mietin, katsooko mies pornoa televisiosta samalla kun hän hivelee vartaloani vaatteiden päältä ja altakin. Kuulen vain jotain rauhallista musiikkia. Jalkani kahlehditaan myös toisistaan erilleen.

Sormet löytävät jalkoväliini ja hierovat klittaani sukkahousujeni ja pikkuhousujeni läpi. Tunnen kostuvani. Välillä kädet hierovat rintaliiveistä ulos poimittuja rintojani, nipistelevät nännejäni. Sitten kuulen saksien klonksahduksen ja tunnen niiden terän reisieni iholla. Sukkahousuni saavat kyytiä.

Sormet hierovat aina välillä jalkoväliäni Yhtäkkiä sidettä silmilläni nostetaan ja näen itseni edessäni kuin peilistä,  television ruudussa, kiimaisena, jalat auki, pikkarit kostuneena. Mies on virittänyt kameran televisioon kiinni.

Saan jälleen siteen kasvoilleni ja mies jatkaa hyväilyjään. Luvan saatuaan hän leikkelee myös kostuneet pikkuhousut päältäni. Pilluni valuu kiimaansa, varsinkin kun saan taas siteen pois ja katselen itseäni hänen käsiensä armoilla.

7.5.2016

Ennen aamiaista

Kun vihdoin heräilit, tulin takaisin makuuhuoneeseen, riisuin vaatteeni parilla tempauksella ja sujahdin alastomana selkäpuolellesi. Painaudun selkääsi vasten tiiviisti ja kiedoin käteni ympärillesi hamuillen nivusiasi.
Kroppasi tuntui ihanan lämpöiseltä vasten aamun viileydessä kylmennyttä ihoani.

Kyrpäsi ei seissyt. Hienoinen pettymys. Olit hieman uninen. Halailimme ja hyväilimme toisiamme tovin, juttelimme jostain kevyesti. Lopulta, kun olin saanut jo kyrpäsi kovaksi hiplailuillani, nousit polvillesi sängylle ja ilmoitit, että aamukävelyn aika. Samalla kuitenkin runkkailit kovaa kyrpääsi, enkä voinut vastustaa kiusausta työntää päätäni kohti jalkoväliäsi ja lipaista tuota ihanaa elintä kielelläni. Et protestoinut, joten jatkoin nuolemista ja imeskelinkin terskaasi. Otin kädet mukaan ja hieroin kiveksiäsi sekä välilihaasi.
Kyrpäsi kasvoi täyteen mittaasi, en saanut siitä tarpeekseni, tungin sitä kurkkuuni. Pian sinäkin pääsit jutun jujun mukaan ja aloit naida suutani.

Mietin, kuinka halusin juuri tätä, juuri sinun kyrpääsi, en mitä vain kyrpää suuhuni. Nivustesi tuoksu lisää kiimaani. Terskan sileä iho ja tihkuva esisperma antavat lisäpotkua.

Välillä nait kurkkuani ja haukon henkeäni, välillä myös kakoen.

Hetken päästä kaivat jalkoväliäni esiin peittojen alta. Ilmeisesti se aamukävely saakin odottaa...
Sormesi löytävät häpyhuulieni väliin ja tunnet kuinka kostean kiimainen olen. Hetken hierot klittaani samalla kun imen kyrpääsi suuhuni. Mutta kuulemma noin märkää pillua pitää myös naida.

Nuolaisen vielä kyrpäsi läpensä märäksi, ja innokkaasti käännän kroppani ja avaan jalkani sinun edessäsi. Himokkaasti odotan seisovaa isoa elintäsi pilluuni.

Työnnyt sisääni ja asetut päälleni, suutelemme himokkaasti samalla kun kyrpäsi soutaa pillussani. Tunnen kuinka se täyttää minut. Kun selkäsi alkaa hieman vihoittelemaan, lopetat työnnöt ja vain pidät kyrpää sykkivänä sisälläni. Puristelen sitä pilluni lihaksilla ja tunnen kuinka se sopii täydellisesti sisääni. Yhdessä sykimme ja värähtelemme varsinaisesti  liikkumatta ja saan varmasti elämäni ensimmäisen aivo-orgasmin.

Vaikerrellen vavahtelen ja sinä päätät jatkaa, kuulemma nussimalla irtoaa nyt spermat vielä kuitenkin. Aloitat kovat, pitkät työnnöt jäykällä kyrvälläsi, jokainen työntö ottaa kohdunsuuhuni ja sattuu, mutta otan kivun vastaan nautinnolla.
Kerta toisensa jälkeen sisälläni vihlaisee ja se vain lisää kiimaani. Kun lopulta murahdellen ja rajusti kouristellen laukeat sisälleni jään vavahtelemaan syliisi nautinnon jälkimainingeissa.

On ihana nousta aamiaiselle, jälleen tyydytettynä.

6.5.2016

Eräänä sunnuntaiaamuna

Käteni etsi peiton alta kyrpäsi. Se oli kova. Puristelin sitä, hyväilin ja runkkasin, kunnes heitit peiton päältäsi ja pääsin sen näkemään. Siinä se seisoi ja odotti.

Olin jo mielessäni ollut ratsailla sen päällä, mutta ensin otin sen suuhuni. Nuoleskelin, kutittelin kielellä ja työnsin syvälle kurkkuuni.
Olit vielä uninen, joten lopetin hetkeksi ja nousin päällesi makaamaan. Juteltiin kepeitä unista ja seksistä.  Jossain välissä olin kierähtänyt viereesi ja hiplasin pilluani. Kostean plopsahduksen kuullessasi havahduit. Kyllä se kyrpä kaipasi märkään pilluuni.
Varovaisesti ja hitaasti hivutin itseäni alaspäin päälläsi kontillaan. Kyrpäsi löysi tien poimuihini. Aloitimme hitaan liikkeen yhdessä. Liikkeen joka kiihtyi. Väliin naamakkain ja rinnat yhdessä, välillä ratsastin sinulla kuin rodeohevosella. Se tuntui niin hyvältä. Kyrpäsi turposi sisälläni.
Kun selkäni ei enää jaksanut, vaihdoimme asentoa, kyrpä pillussa edelleen. Siirryit päälleni ja halusit naida narttuasi.

Kova kyrpäsi liikkui nopeaan tahtiin ees ja taas. Jalkani vuoroin olkapäilläsi, vuoroin vasten hauiksiasi nautin kyrvän liikkeestä ja pilluni supisteluista.

Jouduit lopettamaan kesken, kun rakon täysinäisyys pakotti. Hengitimme hetken iho ihoa vasten, mutta sitten suusi löysi tiensä pillulleni. Kielesi nuoli klittaani mukavalla temmolla ja sormeni hieroi pillusi sisuksia. Ohjasin sinua alaspäin, samalla mietin kuinka edes pystyt nuolemaan samaa paikkaa kun tempoilen alavartaloani ees taas. Hyvin onnistuit. Nautin suunnattomasti kielesi liikkeistä ja työnsin sormeasi pois pillustani siinä onnistumatta.

Kun vihdoin voipuneena vavahtelin vierelläsi, tunsin itseni erittäin tyydytetyksi. Maistatit minulla vielä omia nesteitäni ja suutelit pehmeillä huulillasi. Mietimme pitäisikö nousta.
Mutta jostain löytyi vielä virettä ja pian kyrpäsi sousi taas sisälläni. Turvonnut pilluni puristeli vartta ja kerroit pilluni tuntuvan jälleen aivan erilaiselta.
Tunsin huippusi lähestyvän ja täysinäisestä rakosta huolimatta laukesit sisälleni ja rojahdit päälleni voipuneena.

Hikisinä, onnellisina ja pillulta tuoksuvina makoilimme, pohdimme aamiaista ja ylösnousua, mutta nukahdimme vielä hetkeksi tyytyväiseen uneen.